Tehtävä kasi, viikko kakstoista-kolmetoista

Poistettu.

Tehtävä seiska, viikko ykstoista

Selviytyjä
"Äiti, miks sulla on tomonen puujalka?"


Joko hän muka on ymmärtänyt minussa olevan jotakin erilaista. Ohimoni alkavat jyskyttää ja katseeni harhailee pitkin valkeita kangastapetteja. Tiesin, että tämä päivä, pudottava hetki jyrähtää taivaanrannasta vielä joskus eteeni. Minulla on ollut aikaa valmistautua, kohdata menneisyyteni tapahtumat miljoonia kertoja, mutta nyt. Nyt minä vaadin unohdusta. Eihän noin pienen ihmisen psyyke kestä sellaista kuvitelmaa päässään. Näkee vielä painajaisia.

"Kun olin pieni, leikin kesäisenä päivänä kotitalomme edustalla nukeilla. En huomannut, kuinka lähellä autotietä istuin. Kulman takaa tuli mersu, tai siis auto, joka ei myöskään huomannut minua, vaan ajoi liian läheltä ja oikea jalkani jäi sen renkaiden alle."

"Sattuko se?"

"Ei aluksi, mutta myöhemmin päivällä mummi vei minut lääkäriin. Jalka oli vaan pakko - poistaa."

"Missä sun jalka on nyt?"

"Jaahas, eikös se ole kullannupun nukkumaanmenoaika!"


Huh. Selvisin.
Painajaisia tiedossa.


- -


"Äiti, muistatko kun olin pieni ja kerroit mulle menettänees jalkas kun olit leikkimässä kadulla?"

"Mitä? En kyllä muista. Hmm."

"No, musta olis ihan kiva uskoa siihen tarinaan, mut ku oikeen mietin, niin haluun tietää totuuden."

Taas se tulee. Ahdistaa. Ei olisi silloin pitänyt selitellä valheita, kyllä meidän lapsemme kovia kokeneena olisi totuuden kanssa elänyt. Miksi en ollut rehellinen?

"Mä olin sun ikäinen, ehkä just täyttänyt yhdeksäntoista. Odotin talviaamuna bussia katoksellisella pysäkillä. Oli liukasta. Näin jo kaukaa, että rekka heittelehti tiellä ja kun - -"

"Hei, älä itke. Mitä sitte tapahtu?"

"Noh, just siinä pysäkin kohdalla - se sitten kaatu."

En voi estää itkun tuloa. Hänkin itkee. Halaus lämmittää paljon. Olisi pitäyt kertoa aikaisemmin. Hän on jo melkein aikuinen, voi herranjestas!

"En kyllä muista kertoneeni mitään kadullaleikkimistarinaa, hmm..."

"Ehkä sä halusit vaan varoittaa mua kadullaleikkimisen vaaroista. En nyt yhtään ihmettele, että oot noin huolehtivainen meistä."

"Niin, kun se Essikin sillä tavalla..."

"Hei, ei nyt itketä, jooko. Sulla on mut ja Santtu, ja me ollaan ihan kunnossa!"

"Te pienet kullannuput! Hei lähdetäänkö hakemaan kaupasta jäätelöö. Käsketään iskää keittämään kahvit sillä aikaa."

"Mua kyllä edelleen kiinnostaa missä sun jalka on nyt?"

Minulla on ihanat lapset. Hihitän.

Tehtävä kutonen, viikko kymmenen

Pyrstö

Minulla ei ole mitään.
Minulla on kaikki. En vain osaa sukeltaa tässä hyödykemeressä, kellua tunneaallokoilla.

Katselen sormiani ja raavin likaa kynsien alta. Mihin nämä paskat voisi pyyhkiä, mietin ja kaavin kaiken hameeni nurjalle puolelle. Avarat ikkunat ovat rusehtavan harmaat, en näe ulos, mutta olen tässä kuin akvaariossa. Lämmin liha reiteni vierestä ottaa etäisyyttä puolentoista metrin verran. Kiitos, parempi näin. Nostan toisen kauppakasseistani haljenneelle istuimelle. Yksi banaanijogurttien kansista on hajonnut.

Pakotan luomeni kiinni, vaikka tiedän katseiden tutkivan minua.

Lapsena minua ei viety vesipuistoihin tai kylpylöihin. Jouduin tyytymään Tykkimäen polkuautoihin, mistä ei tähän mennessä ole ollut mitään hyötyä. Minun ei tarvitse polkea - minua poljetaan. 9-vuotiaana liukastuin mökin mattolaiturilla ja pääsin tervehtimään järven pohjalimoja oikein kädestä pitäen. Joskus toivon käsipäivään kestäneen kauemmin, mitäs ette vieneet minua Villivirtaan.
Kuplat pyrkivät kohti rajapintaa. Olin aivan liian fiksu. En ole koskaan nähnyt isäni juoksevan niin lujaa. En saanut mennä mitäkuuluuta pidemmälle.
Murrosiän alkumetreillä luulin olevani merenneito. Sain hengitettyä, vaikka kasvoni olivat vesimassan tähtäimessä. Suihkusta tuli toinen maailmani. Kuumaa - kylmää - kuumaa - happea - kylmää. Haaveilin kultaisesta pyrstöstä, pitkistä kiharoista ja ulapasta.


"Voiks tähän istuu?"
Tuhahdan vastaukseksi ja siirrän kauppakassini jalkojen väliin. Banaanijogurtti on valunut salaattiruukkuun.


Löysin Ahdin, tupakat ja Kokemäenjoen. Poltin vuorotellen keuhkojani ja elämästäni tulostettuja kuvia. Pyyhin muistoja, kumitin runonalkuja. Joki huusi nimeäni useasti, mikä lisäsi haluani kasvattaa kidukset. Pyrstöni ei ollut vieläkään kasvanut, joten lisäsin kuuteen nikotiiniannokseeni neljä lisää. Viimeinen tippa oli nähdä äitini penkomassa tavaroitani, päiväkirjojani.



Minä vihaan kaloja. Merenneitoja ja kalastusverkkoja. Tahdon olla jo valmis! Kahmaisen kassien neljä kahvaa vasempaan käteeni, oikealla painan punaista hälytysnappia pysähtyäkseni. Jossakin kilahtaa.

"Anteeks, mä jään tässä", mörähdän ja taistelen painovoimaa vastaan oviaukolle.

Ajattelen kylpyammetta. Liukas saniteettiakryyli iholla on kuin järviveden hyväily kylkeäni vasten lapsena. Tahdon jo piiloutua veden alle. Jos jättää kasvot vedenpinnan yläpuolelle, voi silti kuulla veden liikkeet pinnan alta. Räpiköinnistä muodostuu liplatusta, pystyynnousemisesta taas vesi palaa rymisten ammeeseen. Isä veti minut laiturille.
Parempi on siis olla hiljaa paikallaan, antaa tyhjyydelle tilaa ja upota.

Tänään minä olen merenneito. Tänään en päästä suustani kuplia.

Tehtävä vitonen, viikko ysi

Korkeapaine

Istun
Makaan
Nojaan, kosketan

Siinä se on, ääneti
koordinaattien keskiössä



Elämäni veti keuhkot täyteen ilmaa
ensimmäistä kertaa

löysin ylämäet, alamäet, kiertotietkin


Kiitän penkkiä, ylistän
kahta lautaa,
neljän sentin ja kahden millin rakoa
Dumleja, tottakai!

Ja se sateeton ilta Raatihuoneenpuistossa
syyskuun toinen, perjantai
Penkillä kosteita lehtiä,
vaahterat huojuivat
ilmanpaine-erojen yrittäessä tasaantua

Sinä, korkeapaineeni

Minä, matalapaineesi

Tässä kreikansinisellä laudanpätkällä
Karhu kädessä
Tennarit yökasteessa

Sydämenlyönti
ensimmäistä kertaa

Tehtävä nelonen, viikko seiska

- Hei, mennään poimii seittemän kukkaa tyynyn alle!
- Äh, eiks se oo vähä pimbotaikauskoisten touhuu.. Tuolt lavalt tulis viel pari biisiä, etsä tanssii haluis?
- Älä oo tommonen hapannaama, me voidaan tanssia samalla ku saatan sut Siskon mökille.

- -

- Oho, mulla on kahdeksan kukkaa: päivänkakkara, niittyleinikki, horsma, lemmikki, suopursu, juhannusruusu, siankärsämö ja sä.
- Hei Siru, haluaisitsä tulla viel sisälle kaakaolle tai jotain? Sisko vois digata, kun te kerran tun.. ungh.. nette.. uhgn.

Tehtävä kolmonen, viikko kutonen

Veitsenterällä

- Missä me oltiin jouluna?

Esko pudistelee päätään. En ymmärrä, miksi hän vastaa huokaisten ja väsyneesti.

- Annalla oltiin. Kinkku oli aika kuivaa, lahjaksi saatiin uudet yöasut ja lakanat. Sinä sait myös sen soppakattilan.
- Missä se mun yöasu on? Laitoitko sen pesuun?
- Se on City Sokoksen vaateosastolla. Et tykänny siitä.
- Aijaa. Muistatko oliko meillä jouluna kinkkua vai kalkkunaa?

Esko ei enää vastaa. Miksei se vastaa? Sanoinko jotain väärin vai eikö se vain kuullut? Pitäisi laittaa tillilihat kattilaan ja katsoa samaan aikaan Kotikadun perheriitoja. On se Eeva vaan niin tutun näköinen. Olemmekohan tavanneet joskus. Lähivuosina olen törmännyt monasti tuttuun ihmiseen, jonka nimeä en vain saa mieleeni. Iloisesti olen tervehtinyt ja kysellyt kuulumisia, mutta aina he eivät ole muistaneet minua. Vuosikymmenet tekevät tehtävänsä. Onneksi minun muistini leikkaa kuin veitsenterä, mitä nyt joskus unohdan etu- ja sukunimet.

- Missä se Aholan Riitta nyt asuu? Vieläkö ootte Tepon kanssa törmänny kirjastossa?
- Mjaa-a, eiköhän Riitta edelleen siellä Ruskakodissa asustele.
- Ootteko käyny Tepon kanssa siellä kirjaston kahvilassa? Sieltä saa niin hyvää munkkia.
- Teppo nukkui pois jo vuonna 2006.
- Aijaa.

- Taijan mennä nyt makuulle. Tuu sitte perässä!

Tänään on torstai. Synnyin torstai-iltana kello 18:34. Olin kuulemma iso vauva, hurjat 4228 grammaa. Onpas minulla sirot sääret - suonikohjuja on kyllä liikaa. Miksei Esko koskaan sano sääristäni mitään kaunista. Onkohan sillä joku toinen. Viime viikolla täällä kävi joku nainen. Mukavanoloinen tyttö, eikai Esko nyt niin nuorta ottaisi. Se mittasi meiltä jotain arvoja sormenpäistä. Nipisti. En tahdo nähdä häntä täällä enää. Täytyy soittaa Annalle. Eikai ne vielä nuku.

- Esko hei, onko sulla Annan numero paperilla?

- Esko!

Mihin se vanhus taas hävisi. Taidan keittää kaffeet, vaikka kahvileipää ei olekaan. Ei mutta mikäs tuo Sarpin valkoinen laatikko on! Kaksi runebergintorttua - yksi minulle, yksi Eskolle.

- Esko, otatko sä torttua?

Tehtävä kakkonen, viikko nelonen

Neljäs linja vie Hämeentielle,
opastit


kolme askelta riitti minulle
Samat portaat
kuin Kallion debyyttijaksossa


Nikkasit silmää



Oulunjoen koskien putoukset täyttyivät lohista,
greipinpuolikkaat mädäntyivät 3h+k:n jääkaapissa

ja minä kuuntelin
selkäni kaltaistaan vasten




Sinipunaiset 5,5 vuotta,
käsi kädessä
Sopivat yhteen


Silloin
aavistin
Sinä olet minun tammikuussa