Veitsenterällä
- Missä me oltiin jouluna?
Esko pudistelee päätään. En ymmärrä, miksi hän vastaa huokaisten ja väsyneesti.
- Annalla oltiin. Kinkku oli aika kuivaa, lahjaksi saatiin uudet yöasut ja lakanat. Sinä sait myös sen soppakattilan.
- Missä se mun yöasu on? Laitoitko sen pesuun?
- Se on City Sokoksen vaateosastolla. Et tykänny siitä.
- Aijaa. Muistatko oliko meillä jouluna kinkkua vai kalkkunaa?
Esko ei enää vastaa. Miksei se vastaa? Sanoinko jotain väärin vai eikö se vain kuullut? Pitäisi laittaa tillilihat kattilaan ja katsoa samaan aikaan Kotikadun perheriitoja. On se Eeva vaan niin tutun näköinen. Olemmekohan tavanneet joskus. Lähivuosina olen törmännyt monasti tuttuun ihmiseen, jonka nimeä en vain saa mieleeni. Iloisesti olen tervehtinyt ja kysellyt kuulumisia, mutta aina he eivät ole muistaneet minua. Vuosikymmenet tekevät tehtävänsä. Onneksi minun muistini leikkaa kuin veitsenterä, mitä nyt joskus unohdan etu- ja sukunimet.
- Missä se Aholan Riitta nyt asuu? Vieläkö ootte Tepon kanssa törmänny kirjastossa?
- Mjaa-a, eiköhän Riitta edelleen siellä Ruskakodissa asustele.
- Ootteko käyny Tepon kanssa siellä kirjaston kahvilassa? Sieltä saa niin hyvää munkkia.
- Teppo nukkui pois jo vuonna 2006.
- Aijaa.
- Taijan mennä nyt makuulle. Tuu sitte perässä!
Tänään on torstai. Synnyin torstai-iltana kello 18:34. Olin kuulemma iso vauva, hurjat 4228 grammaa. Onpas minulla sirot sääret - suonikohjuja on kyllä liikaa. Miksei Esko koskaan sano sääristäni mitään kaunista. Onkohan sillä joku toinen. Viime viikolla täällä kävi joku nainen. Mukavanoloinen tyttö, eikai Esko nyt niin nuorta ottaisi. Se mittasi meiltä jotain arvoja sormenpäistä. Nipisti. En tahdo nähdä häntä täällä enää. Täytyy soittaa Annalle. Eikai ne vielä nuku.
- Esko hei, onko sulla Annan numero paperilla?
- Esko!
Mihin se vanhus taas hävisi. Taidan keittää kaffeet, vaikka kahvileipää ei olekaan. Ei mutta mikäs tuo Sarpin valkoinen laatikko on! Kaksi runebergintorttua - yksi minulle, yksi Eskolle.
- Esko, otatko sä torttua?
Mulla on nyt selvästi joku yliherkkyyskohtaus päällä.. Liikutuin tästä tarinasta ihan hirveästi, ja tuli surku tuota pariskuntaa. Jotenkin tosi suloisesti kuvailtu tuota yhteiseloa, joka on varmasti jatkunut jo vuosikymmeniä. Kata, tämä oli ihana. :)
VastaaPoistaKuvailet osuvasti dementiaa sitä sairastavan henkilön näkökulmasta. Henkilö ei itse edes huomaa kunnolla sairauttaan.
VastaaPoistaTämä teksti herätti ajatuksia!
Mulla heräs syvälliset pohdinnat dementikon ajatuksenkulusta tossa kohdassa "Onneksi minun muistini leikkaa kuin veitsenterä". Että noinkin voi ajatella.
VastaaPoistaJotenkin surullista.
Mutta mahtavaa, miten tämä rouva on pirteä mielentilaltaan. Se vaikuttaa toisenlaiselta.
Hieno teksti, ei se muuten saisi pohdiskelemaan ;)
Tuli ihan mieleen miun mummo ja edesmennyt ukkini. Kuvailu on niin aitoa ja todentuntuista, että ihan sattui, vaikka sävyltään teksti onkin melko hyväntuulista. Monipuolista... Sie se osaat kirjoittaa!
VastaaPoistaJuuri viikonloppuna tapasin erään faarin, joka tuli tästä heti mieleen. Hieno henkilövalinta, herätti paljon ajatuksia :)
VastaaPoistaWau, tästä tosiaan tuli niin haikea olo, mutta silti tämä hymyilyttikin välillä. Kävi sääliksi Eskoa, mutta siitä tuli hyvä mieli, että ainakin päähenkilö kokee olevansa hyvässä kunnossa. Todellakin pisti ajattelemaan. Mahtavaa jälleen kerran, olet kyllä tosi hyvä kirjoittamaan. :)
VastaaPoista"Onneksi minun muistini leikkaa kuin veitsenterä, mitä nyt joskus unohdan etu- ja sukunimet", musta tossa oli kiteytetty jotakin todella perimmäistä. Tästä koko stoorista huokui ammattilaisuus, tälläisiä menaiset arvioi viisillä tähdillä. Sydän lävähti kurkkuun lopussa, jostain syystä olen ihan varma että Esko meni kupsahtamaan sänkyynsä. Syvä. Todella syvä. Ja todella hyvä. Riimiparina.
VastaaPoista